Löysin viime kesänä kierrätyskeskuksesta 50-luvun nojatuolin, jonka kiikutin kotiin ikään kuin projektiksi. Päätin viedä tuolin verhoilijalle tai kokeilla sen verhoilua itse, sillä alkuperäinen verhoilu oli jo vähän päässyt repsahtamaan. Tuoli ehti kuitenkin olla meillä sellaisenaan vuoden päivät, kunnes siinä ei voinut enää oikein istuakaan, koska osa tuolin "satulavöistä" oli katkennut. Pari viikkoa sitten sain vihdoinkin tartuttua niskastani kiinni, ja miehen avustuksella tuunasimme tuolin uuteen uskoon. Ja tällainen siitä tuli:
Kangas on Marimekon Fokusta, sellaista jämäkämpää sisustuskangasta. Emme ole verhoilun ammattilaisia, joten mitään takuuta siitä, kuinka kauan tuo kestää hyvännäköisenä, ei ole. Mutta tämä muutos maksoi pelkästään tuon kankaan hinnan, joten jos verhoilu pettää, niin voin viedä tuolin ilomielin ammattilaisen hoiviin. Sitä ennen kuitenkin tuunaan toisen samanlaisen tuolin, joka on odottanut muodonmuutosleikkiä lähes yhtä kauan..



12 kommenttia:
En voi sanoa muuta kuin VAU!
Tulipa hieno! Mulla on samaa tyyliä oleva maailman pienin fiftarisohva (ns. tupakkasohva) joka tarvitsisi ehdottomasti kunnostusta. Itse asiassa olen miettinyt pikkuruisen sohvan myymistä, kiinnostaisiko? Sopisi hyvin samaan sarjaan.
kiva tuli! tuo näyttää jotenkin leveämmältä uudella kankaalla.
Erittäin onnistunut tuunausprojekti! :-)
kaunis tuoli kaunistui kyllä entisestään. tosi sievä!
Suvi, kiitos! Ihan ollaan itsekin tähän tyytyväisiä..
Nina, tän takia bloggaaminen on parasta! Täältä saa vinkkejä ja juttuja mitä ei ilman blogia löydy ikinä. Olisko tää sun sohva tullu puheeks jos en olis tehny tätä postausta? ei :)
Nna, ehkä tuo kuosi leventää. hyvä etten tehnyt siitä sitten mekkoa :D
anonyymi, kiitos!
Hanna, eipä tuo tosiaan ruma ollut alunperinkään, olisi kelvannut sellaisenaan, ellei vanha päällinen olisi ollut jo vähän puhkikulunut. Kiitos :)
Heippa, minulla on kaksi tismaalleen samanmallista tuolia odottamassa verhoiluprojektia. Olisikos tarjota verhoiluun vinkkejä ihan konkreettisesti: minkä verran kangasta, käytitkö niittipyssyä, miten etenit jne. :) Kiitos!
Anonyymi, lähdin verhoilemaan ilman mitään kokemusta, sillä periaatteella että nyt tehdään eikä meinata.
Kangasta ei mennyt paljon, mulla oli tuota fokus-kangasta tuon yhden kuvion (ympyrä) verran, kankaan leveyshän on 147cm. Kangasta jäi 1/4-pala jäljelle..
Irrotimme ensin nuo käsinojat, ne olivat pulteilla kiinni. Emme poistaneet vanhaa päällystä ollenkaan, vaan laitoimme tuon uuden vain siihen päälle. Käytimme niittipyssyä, kaksi ihmistä siihen tarvittiin että sai tuon kankaan venytettyä aina oikein. Verhoilu on tehty kahdesta eri kangaspalasta, päällystimme ensin istuinosan ja sen jälkeen selkäosan.
Kangasta kannattaa mallailla ja kokeilla tuolin päälle ennen kuin alkaa nitomaan.
Ei varmaan tarvitse olla edes verhoilun ammattilainen, jotta voisi sanoa lähemmin tuota tuolia tarkasteltuaan, että joku sen on itse väsännyt :D Olen suunnitellut että jos tämänhetkinen päällinen pettää, vien tuolin verhoilijalle tai menen itse verhoilukurssille.
Tsemppiä projektiin! :)
Hieno tuli! Tuo kangas sopii erinomaisesti viiskytluvun nojatuoliin!
Ja tuolin runkohan on ihana jo itsessään.
vimps, 50-luvun kalusteet on kyllä hienoja. Munki mielestä tuo kangas sopii, eikä pilaa alkuperäistä. Joku voi olla tietenkin toista mieltä :)
Tuo tuoli on ihana, rakastan 50-luvun huonekaluja! Kangas sopii siihen todella kauniisti :) Mullakin on verhoilu-urakka syksyllä tiedossa, bongasin huutiksesta 50-luvun vuodesohvan ja se nyt toistaiseksi odottaa vanhempieni luona lattiaremontin jälkeistä aikaa :)
Onpas hieno tuoli nyt.
Lähetä kommentti